Kesäkeräys luonnonvaraisille eläimille

Luonnonvaraisten eläinten hoitotoiminnan kannalta kesä on kiireisintä aikaa. Tällöin avuntarpeessa olevia eläimiä vastaanotetaan lukuisia päivittäin. Suurin osa potilaista on loukkaantuneita, huonokuntoisia tai orpoja poikasia, joiden hoitoaika on pitkä kasvatuksineen, vieroituksineen sekä luontoon sopeuttamisineen. Pieni osa eläimistä selviää takaisin luontoon muutaman päivän toipumisella. Tällä hetkellä meillä on hoidossamme yli kaksisataa eläintä. Lajikirjo on suuri; hoidossamme on erilaisia lintuja ja pienpetoja, hirvieläimiä, oravia sekä lepakoita. Lisäksi tähän mennessä olemme vastaanottaneet jo yli sata pientä siilinpoikasta.

Teemme tätä työtä rakkaudesta luontoon ja eläimiin, mutta tekeminen edellyttää hyvän tahdon lisäksi myös taloudellisia resursseja. Varoja kuluu mm. ruokiin, hoitotarvikkeisiin, kuivikkeisiin, lääkkeisiin, eläinlääkärikäynteihin, kuljetuksiin, pyydystysvälineisiin ja pitopaikkoihin sekä hoitotilojen ylläpitoon. Kasvaakseen luontoon palauttamiskelpoisiksi eläinlapset kuluttavat uskomattomia määriä mm. emonmaidonvastikkeita, toipilasruokia, lihaa, viljatuotteita, hedelmiä, vihanneksia, hyönteisiä, ravintolisiä sekä erilaisia lemmikkieläimille tarkoitettuja ruokia. Ruokintaan, lääkintään sekä hoitoon tarvitaan myös erilaisia välineitä kuten ruiskuja, pinsettejä, tuttipulloja sekä lääkitsemistarvikkeita. Eläinten ja niiden tilojen puhtaanapitoon kuluu tuhansia kiloja erilaisia kuivikkeita, litroittain pesu- sekä desinfiointiaineita, tuhansia rullia talouspaperia, jätesäkkejä ja tiskiharjoja ym. Luonnonvaraisten eläinten hoitokustannukset nousevatkin vuosittain kymmeniin tuhansiin euroihin. Viime vuonna otimme vastaan miltei 700 apua tarvitsevaa luonnonvaraista eläintä.

Edellä kuvattuja kuluja kattaaksemme aloitimme Facebookissa Kesäkeräyksen luonnonvaraisille eläimille. Löydät keräyksen täältä. Keräykseen voi osallistua myös tekemällä lahjoituksen suoraan tilisiirrolla, tuolloin tulee käyttää luonnonvaraisten viitenumeroa 4446. Keräystilimme numeron ja rahankeräyslupamme tiedot löydät täältä. Meille voi tehdä nyt lahjoituksia myös MobilePayn kautta. Siellä numero on 17090. Lisää tällöin kommenttikenttään edellä mainittu viite 4446 ohjetaksesi lahjoituksen luonnonvaraisille eläimille.

Auta meitä auttamaan! Olemme kiitollisia pienimmästäkin lahjoituksesta eläinten hyväksi.